Musiikin sanoma sai nuoret yhteen

Milla Koivisto ja Tiina Viertamo

Musiikkilukiossa kaikki tyylit sekoittuvat, ja siksi myös bändejä on laidasta laitaan. Tällä kertaa haastattelussa ovat gospelbändin ”Junho & tytöt” jäsenet Tiina Viertamo ja Milla Koivisto lukion toiselta vuosikurssilta.

Jatka lukemista ”Musiikin sanoma sai nuoret yhteen”

Blondin ohjaaminen on päälliköintiä

Haapasen ja Pahkamäen ohjattavina on lähes 90 näyttelijää.
Haapasen ja Pahkamäen ohjattavina on lähes 90 näyttelijää.

Rakkaustisessa Saara Jokelan haastateltavina olivat Blondi-musikaalin ohjaaja Aku-Petteri Pahkamäki ja apulaisohjaaja Maria Haapanen. He kertoivat Blondin ohjaamisen haastavista ja palkitsevista puolista.

Jatka lukemista ”Blondin ohjaaminen on päälliköintiä”

Pieni kouluruokagallup

Kouluruoka maistuu musiikkilukiolaisille.
Kouluruoka maistuu musiikkilukiolaisille.

Daalia Kontio kävi Kaustisen kouluruokalassa tekemässä kouluruoka-gallupin. Vastaajien henkilökohtaiset mieltymykset vaihtelivat suuresti. Yleinen mielipide oli kuitenkin, että ruoka on hyvää.

Jatka lukemista ”Pieni kouluruokagallup”

Norjat Norjat

Norjat eli Mira Teirikangas, Roosa Isokääntä, Laura Petäjä ja Valtteri Kiviniemi.
Norjat eli Mira Teirikangas, Roosa Isokääntä, Laura Petäjä ja Valtteri Kiviniemi.

Yksi Kaustisen musiikkilukion konsertin kohokohdista Kamarimusiikkiviikolla oli uunituoreen Norjat-bändin esitys, joka koostui ryhmän sovittamista, säveltäjä PH Nordgrenin Pelimannimuotokuvia-teoksessaan käyttämistä alkuperäisistä pelimannimelodioista. Haastateltavina ovat kokoonpanon jäsenet Roosa Isokääntä ja Laura Petäjä.

Jatka lukemista ”Norjat Norjat”

Kansainvälistä liiketaloutta englanniksi

Annika Nevanpää
Annika Nevanpää

Annika Nevanpää oli yhtenä AVO-päivän vieraista esittelemässä omaa kouluaan Kaustisen musiikkilukiolla. Nevanpää kirjoitti 2013 vuoden keväällä Kaustisen musiikkilukiosta ja opiskelee nykyään Vaasan ammattikorkeakoulussa kansainvälistä liiketaloutta englanniksi.

Jatka lukemista ”Kansainvälistä liiketaloutta englanniksi”

Erilaisia jouluja maailmalta

Petra Szira ja Sonia Kutergina.
Petra Szira ja Sonia Kutergina.

Saara Jokela haastatteli Petra Sziraa ja Sonia Kuterginaa joulunviettotavoista Unkarissa ja Venäjällä. Molemmat haastateltavat ovat vaihto-oppilaina Kaustisen musiikkilukiossa. Haastattelua tehtäessä tytöt eivät olleet vielä kokeneet suomalaista joulua.

Jatka lukemista ”Erilaisia jouluja maailmalta”

Musiikki elämässäni

Kalle Mattila
Kalle Mattila

Ensimmäisen vuosikurssin opiskelija Kalle Mattilan elämässä on paljon musiikkia. Hän oli Radio-ohjelma Rakkaustisen musiikkivieraana ja oli poiminut laajasta vinyylikokoelmastaan ohjelmassa soitettavaksi muun muassa Beatlesin ja Doorsin klassikkoja. Saara Jokela haastatteli Mattilaa ja hänen suhdettaan musiikkiin.

Jatka lukemista ”Musiikki elämässäni”

Kalajoen kuoro kilpasilla

Fermaatti osallistui kuorokilpailuun Barcelonassa.
Fermaatti osallistui kuorokilpailuun Barcelonassa.

Espanjassa, Barcelonassa järjestettiin lokakuussa kuorokilpailu, jossa oli mukana myös musiikkilukiolaisväriä. Anni Kärjä (3.vsk), Roosa Isokääntä (2.vsk) ja Saara Rahkola (1.vsk), osallistuivat kisaan Kalajoen Fermaatti-kuoron kanssa – ja menestystäkin tuli.

Jatka lukemista ”Kalajoen kuoro kilpasilla”

Muskarikurssilla saa leikkiä

Veera Luomala ja Linda Kujala radiostudiossa.
Veera Luomala ja Linda Kujala radiostudiossa.

Kaustisen musiikkilukiossa soivat jälleen lastenlaulut, kun musiikkileikkikoulukurssi on lähtenyt käyntiin. Saara Jokela haastatteli kurssia vetävää Veera Luomalaa ja  kurssia käyvää ensimmäisen vuosikurssin opiskelija Linda Kujalaa.  Jatka lukemista ”Muskarikurssilla saa leikkiä”

Pop Up -päivä kannusti yrittämään

Maija Lumiaho
Maija Lumiaho

Koulussamme vietettiin lauantaina 14.9. 4H:n taustatuella järjestettyä Pop Up -päivää, jossa musiikkilukion opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat erilaisia pienyrityksiä. Saara Jokela haastatteli Maija Lumiahoa, joka oli mukana touhussa. Jatka lukemista ”Pop Up -päivä kannusti yrittämään”