Juho Isokangas kuuden vuoden tauon jälkeen mukana musikaalissa

Tänä vuonna Kullervo- musikaalin valaistuksen suunnittelee ja toteuttaa lukion vanha alumni, sekä Live Lightistakin tuttu Juho Isokangas. Kuusi vuotta sitten lukiosta kirjoittaneelle Isokankaalle on kunnia-asia päästä tekemään monen vuoden tauon jälkeen taas musikaalia. Lukioaikanaan on hän oli musikaaleissa niin ohjaajan assistenttina kuin päärooleissakin,  joten työskentely on hänelle tuttua hommaa. Kaustiselta kotoisin oleva Isokangas kertoo, että jo yläasteella syttyi innostus musikaalitouhuun, ja oli hienoa päästä itse kokeilemaan sitä lukiossa.
– Pääroolissa sai laulaa ja näytellä, se oli mahtavaa. Jatka lukemista ”Juho Isokangas kuuden vuoden tauon jälkeen mukana musikaalissa”

Musiikkilukion alumni nappasi tuoreen ylioppilaan yritykseensä oppisopimuksella

Juho Isokangas valmistui ylioppilaaksi Kaustisen musiikkilukiosta vuonna 2009. Jo opiskeluaikoinaan mies oli poikkeuksellisen tarmokas: basson soiton ja opiskelujen lisäksi Isokangas vaikutti niin oppilaskunnassa kuin oman luokkansa puheenjohtana. Heti 18 vuotta täytettyään hän pyrki ja valittiin myös Kaustisen kunnanvaltuustoon. Opintojen, soittamisen ja vaikuttamistyön lisäksi paukkuivat kangaspuut. Isokankaan tekemä ryijy komeilee yhä lukion käytävän seinällä.

– Kyllä minä monena aamuna olin ensimmäisenä aamulla Taina-rehtorin kanssa juomassa kahvia ja lukemassa lehtiä. Se oli hienoa aikaa, sanoo Isokangas ja tervehtii samalla jatkuvasti ravintola Pelimannissa lounastavia tuttuja.

Helsinkiin pian ylioppilaaksi pääsemisen jälkeen muuttanut Kaustisen poika on käymässä kotipuolessa, jossa hän osallistui myös yrittäjien aamukaffille, joka järjestettiin lukiolla.

Jatka lukemista ”Musiikkilukion alumni nappasi tuoreen ylioppilaan yritykseensä oppisopimuksella”