Kantele soi Kaustisella

Rakkaustinen teki juttua kanteleensoitosta. Oona Harju haastatteli mestaripelimanni Tapani Peltoniemeä sekä Musiikin edistämissäätiön johtajaa, muusikko Hannu Sahaa aiheesta kantele. Molemmat heistä asuvat Kaustisella ja ovat soittaneet ja säveltäneet kantelemusiikkia useita kymmeniä vuosia, sekä tehneet useita – jopa kymmeniä levyjä.

Rakkaustinen1

Tapani Peltoniemi valittiin mestaripelimanniksi vuonna 2006 pitkästä ja ansiokkaasta kaustilaisen musiikin eteen tehdystä työstä sekä uuden luomisesta. Hannu Saha on puolestaan tutkinut paljon vanhojen täkäläisten mestaripelimannien soittoa sekä Kaustisen ja Perhonjokilaakson soittotyyliä ja tehnyt siitä jopa väitöskirjan. Ensimmäisessä ja vähän toisessakin jaksossa puhuimme kanteleensoiton historiasta Perhonjokilaaksossa ja koko Suomessa.

– Voisi sanoa, että Perhonjokilaakson kantelemusiikki on tietyllä tapaa perinteisintä suomalaista pelimannimusiikkia kanteleilla. Se on hyvin omaperäistä ja taidokasta, sekä rytmikästä että voimakasta, Saha kertoo.

Hänen mukaan olennaista Perhonjokilaakson kanteleensoittotyylissä on, että kanteleen lyhyin kieli on soittajaa lähimpänä, vaikka muualla soitetaan kantele toisin päin. Sahan mukaan nykyisessä maailmassa ja tulevaisuudessa kanteleelle tehdään todella paljon modernia taidemusiikkia ja jopa rockmusiikkia.

– Kanteleensoiton arvostus Kaustisella on ollut heikkoa, mutta nykyään arvostus on kylläkin noussut, Peltoniemi toteaa.

Nuoria kanteleensoittajia on vähän ja niitä saisi olla enemmän. Soittajien määrä on yleensäkin vähenemään päin.

– Ulkomailla keikkaillessa on ollut ihmellistä huomata, että kanteleensoitto herättää todella paljon innostusta, enemmän kuin Suomessa – täällä kun on totuttu siihen että kanteleensoittoon suhtaudutaan ennakkoluuloisesti. Suurin syy siihen on se, ettei kukaan ole tarpeeksi päässyt sitä kuulemaan, Saha kertoo.

Sahaa ja Peltoniemeä on pyydetty esiintymään Kiinaan sekä Viroon, Etelä-Suomeenkin olisi keikkaa tulossa.

– Kyllä kanteleella keikkoja saa! tokaisee Hannu.

 

Radio-ohjelman ensimmäinen osa kuultiin Järviradion taajuudella tiistaina 20.11. ja toinen osa 17.11.