Ensimmäisen näytöksen läpimeno lähestyy

Pojat keskittyvät West Side Storyn kohtauksiin.

Joka maanantai- ja keskiviikkoilta musiikkilukion sali täyttyy tanssivista, laulavista ja näyttelevistä lukiolaisista, jotka ovat mukana tavalla tai toisella musiikkilukion tämänvuotisessa musikaaliproduktiossa, West Side Storyssa.

Samoihin aikoihin bändiluokasta voi kuulla musikaalibändin ahkeraa harjoittelua. Sekä musiikin että näytelmän harjoitukset ovat edenneet kutakuinkin aikataulussa, ja ensimmäisen näytöksen läpimeno siintää jo silmissä.

West Side Story saa ensi-iltansa huhtikuun viimeisenä viikonloppuna, ja vaikka huhtikuu kuulostaakin kaukaiselta, ajalla on tapana juosta juuri silloin kun sen vähiten pitäisi.
Vaikka harjoitukset vievät vietävästi aikaa, ne ovat palkitsevia. Mielestäni kiinnostavinta on se, kuinka harjoitustilanteessa mieli alkaa pursuta ideoita, vaikka alussa ajatukset olisivat niin jäässä, että repliikit tuntuvat vierailta suussa ja mikään liike ei tunnu luonnolliselta. Harjoitellessa ehkä hienointa onkin nähdä, kuinka parin tunnin työskentelyllä vihdoin jokin kohtaus alkaa luonnistua ja ideat avautua.

Päärooli vaatii hirmuisesti työtä ja aikaa. Kaikki aika ei suinkaan kulu konkreettisesti ohjatuissa harjoituksissa, vaan suuri osa työstä tapahtuu oman pään sisällä roolin sisäistämisessä, keskittymisessä ja itsenäisessä harjoituksessa.

Laulutunnit kuluvat musikaalin lauluosuuksien harjoitteluun, ja ylimääräisiä lauluharjoituksia järjestetään myös viikoittain. Mielestäni haastavinta roolisuorituksessa onkin juuri musiikki, koska pelkkä nuotista hoilaaminen ei riitä lavalla. Samalla pitää pystyä laulamaan suurin piirtein nuotilleen, pysyä roolissa ja liikkua lavalla jokaiseen ilmansuuntaan. Jotta ei päästäisi liian helpolla, West Side Storyn musiikki on erittäin haastavaa.

Jutun kirjoittaja Anna Airola

Oma roolini musikaalissa on suurin ja haastavin, mitä olen koskaan näytellyt. Aiemmin näyttelemäni poikkeavat melko paljon Marian roolista West Side Storyssa. Vaikka teos on aika dramaattinen ja vakava, Marian hahmo on lapsellinen ja höpsö. Vakavia kohtauksia on silti enemmän, ja ne tuntuvat minulle hankalammilta kuin kepeät ja leikkimieliset kohtaukset.

Harjoitusaikataulu on aika tiukka. Säännöllisen aikataulun ansiosta harjoitellut asiat pysyvät tuoreena muistissa pidempään, mikä on hyvä.
Tulevat musikaaliesitykset eivät juuri jännitä vielä yhtään. Toivottavasti jännitystä alkaa pian himpun verran kerääntyä, ettei viisi minuuttia ennen ensi-illan alkua naksahtele päässä. Roolin näyttelemistä enemmän minua jännittävät vaikeat lauluosuudet.

Kaikista mukavinta on tehdä teatteria musiikkilukiolaisten kanssa, tutuissa ympyröissä. Se, että saa olla lavalla tuttujen ihmisten kanssa, tuo rohkeutta.

Annukka Valo ohjaa musiikkiteatteriryhmää.

Näyttelemisen ohella toimin ohjaajan assistenttina. Se tuo luonnollisesti  lisätyötä musikaalin parissa. Tässä vaiheessa puvustusta ja lavastusta aletaan jo kaivella, ja koko ajan täytyy olla ajan hermolla.

Tässä vaiheessa tuntuu siltä, että lukion toinen vuosikurssi tarkoittaa minulle jälkeenpäin West Side Storya.

Teksti: Anna Airola

Kuvat: Anna Airola ja Juho Kauppinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *