Viime lukuvuoden vaihto-oppilaat

Uuden lukuvuoden alkuun on enää muutamia päiviä. Palaamme kuitenkin vielä hetkeksi viime lukuvuoden tapahtumiin. Vaihto-oppilaat Angel Vazquez ja Jule Kralik kertoivat toukokuun viimeisellä viikolla tuntemuksiaan vaihtovuodesta. Vazquez on kotoisin Espanjasta ja Kralik Saksasta.

Angel Vazquez (vas.) ja Jule Kralik

Vazquezin perhe matkustelee paljon, ja hän kertoo hakeneensa vaihto-oppilaaksi tätinsä rohkaisemana.

– Tätini sanoi, että ”kannattaa lähteä vaihto-oppilaaksi, koska se on hyvä kokemus” ja minä sanoin: ”Joo, miksipä ei.” Vazquez kertoo.

Kralik puolestaan ei halunnut aluksi lähteä vaihtoon, vaikka hänen isänsä suositteli sitä. Vaihto-oppilaan asuessa heidän kotonaan idea alkoi kuitenkin kiinnostaa enemmän. Hakemuksen lähettämisen jälkeen häntä alkoi epäilyttää, mutta hän ei kadu päätöstään.

– Vaihto-oppilaana saa paljon hyviä kokemuksia ja kasvaa ihmisenä, joten se on todella hyödyllistä, hän toteaa ja Vazquez on samaa mieltä.

 

Molemmilla heistä Suomi ja Norja olivat toivemaiden listan kärjessä. Vazquez harkitsi myös muun muassa Hongkongia, Intiaa ja Saksaa. Kralik sai aluksi paikan Argentiinasta, mutta pääsi Suomen jonossa eteenpäin ja sai valita kumpaan maahan lähtee. Valinta osui Suomeen.

Lentokentälle he saapuivat yhdessä, ja heidän vastaanottonsa oli aika tyly, mikä sai heidät pelkäämään hetkeksi, että ovatko kaikki suomalaiset sellaisia. Isäntäperheet ja musiikkilukion ilmapiiri kuitenkin loivat molemmille tervetulleen olon.

He kertovat, että ihmisiä tuli heti alussa juttelemaan heille. Osa taas on ollut todella ujoja ja pidättäytyväisiä.

 

Molemmat naurahtavat hieman kysyessäni heiltä talvesta.

Kralikille talvi oli vaikea. Hän on tottunut siihen, että herää Auringon noustessa ja menee nukkumaan sen laskiessa. Suomessa tämä ei ollut mahdollista.

– Olen varma, että minulla oli talvimasennusta. Oli niin pimeä ja kylmä. Aurinkoa ei näkynyt. Olin väsynyt koko ajan, vaikka nukuin yöllä 12 tuntia. Minua masensi. Halusin, että olisi kesä. Helmikuu oli onneksi jo parempi. Oli paljon lunta, mutta Aurinko paistoi. Silloin oli tosi kaunista, Kralik kertoo.

Päivän lyhyys hämäsi myös Vazquezia:

– Kun menin aamulla kouluun, oli pimeää, ja kun lähdin koulusta kotiin, oli taas pimeää, hän sanoo.

Lämpötilan muutos Espanjaan verrattuna oli huomattava, koska Espanjassa talvisin lämpötila ei yleensä laske päivän aikana pakkasen puolelle. Aurinkoisena päivänä lämpötila saattaa oli yli kymmenen astetta.

 

Sekä Vazquez että Kralik olivat mukana viime helmikuun vanhojen tansseissa.

Vazquez sanoo heti, että tanssit olivat todella mukava kokemus. Espanjassa sellaisia ei ole. Hän ei unohda niitä koskaan.

Myös Kralik pitää tansseja hyvänä kokemuksena. Hän nostaa erityisesti esille vanhojen päivän esitystä edeltäneen tanssikurssin. Hän nautti tanssitunneilla olosta todella paljon.

– Saksassa meillä on eräänlaiset tanssiaiset, mutta niitä varten meille ei opeteta tansseja, ellei sitten harjoittele itsekseen, joten meidät ikään kuin vain heitetään keskelle tanssiaisia. Osa tanssii, osa ei, eikä siellä ole minkäänlaista esitystä. Oli tosi siistiä, että täällä oli esitys. Ja osaan tanssia nyt paljon paremmin, Kralik kertoo.

 

Vazquezin mukaan espanjalaiset ovat avoimempia ihmisiä kuin suomalaiset. Muita huomattavia eroja maiden välillä ovat koulutusjärjestelmä ja talven kylmyys.

Kralik huomauttaa samoista asioista: ihmiset ja koulutusjärjestelmä ovat hyvin erilaisia Saksaan verrattuna. Hän kertoo pitävänsä suomalaisesta järjestelmästä enemmän kuin saksalaisesta. Luonto on myös hyvin erilainen.

– Kun menen autolla Kokkolaan ja katson ulos, maisema näyttää koko ajan samalta. Saksassa paikat näyttävät erilaisilta. On mäkiä, vuoria, järviä. Maisema vaihtuu koko ajan. Matkalla Kokkolaan näen koko ajan samoja puita. Eksyisin varmasti, jos olisin omillani jossain päin Suomea, Kralik toteaa. Vazquez nyökkäilee vieressä ja kertoo huomanneensa saman.

 

Lähdön lähestyessä tunnelmat ovat haikeat. Sekä Vazquezille että Kralikille Kaustisesta ehti muodostua koti, mutta nyt heidän täytyy sanoa hyvästit ystäville, isäntäperheelle ja koululle. Aika on kulunut nopeasti eikä tunnu riittävän kaikelle, mitä he haluaisivat vielä tehdä. Kotiin lähteminen surettaa, mutta samaan aikaan he eivät ole täysin sisäistäneet sitä, kuinka lähellä vaihtovuoden loppu oikeasti on.

– Luulen, että tajuan vaihtovuoden loppuneen vasta sitten, kun olen takaisin Saksassa. Juuri nyt on sellainen tunne ikään kuin jäisin tänne ikuisesti, vaikka tiedän lähteväni pian, Kralik kertoo.

 

Kralikilla on takaisin kotiin päästyään pitkä kesäloma edessä ja paljon suunnitelmia sen ajalle. Sitten hänellä on vielä kaksi vuotta koulua. Hän kertoo naurahtaen, ettei ole siitä kovin innoissaan. Tarkkoja tulevaisuudensuunnitelmia häneltä ei löydy, mutta monia mielenkiintoisia ideoita on.

Vazquez aikoo viettää aikaa perheensä ja ystäviensä kanssa, jatkaa opiskelua ja ehkä kokeilla matkustelua.

– Haluan olla liikunnanopettaja. Haluan opettaa lapsia tai nuoria koulussa, koska pidän urheilusta ja lapsista, ja mielestäni se on hyvä työ, Vazquez kuvailee urasuunnitelmiaan.

 

Vaihtovuoden parhaimmiksi asioiksi Kralik nimittää kaverit – Vazquez lisää listalle vanhojen tanssit ja jääkiekon opettelun. Kralik oli ennen vaihtoon lähtöä kuullut muilta Suomessa vaihto-oppilaina olleilta saksalaisilta, etteivät he saaneet täällä juuri ollenkaan kavereita. Tässä mielessä hän pitää itseään ja Vazquezia onnekkaina.

– Mielestäni tämä koulu on erityinen ilmapiirin kannalta, hän toteaa, ja Vazquez nyökkää.

 

 

Haastattelu, teksti ja kuva: Oona Mansikkamäki

Musikaali on yhteinen produktio

Viimeinen viikko ennen Suruttomat-musikaalin ensi iltaa on ollut tiivis musikaaliin osallistuville. Vaikka harjoitustunteja on kertynyt paljon, niin alkuviikon treeneissä oli vielä mukavan rento meininki ja huumoriakin riitti. Loppuviikkoa kohden saattoi huomata, kuinka vilinä Kansantaiteenkeskuksen Kaustinen-salissa alkoi tiivistyä ja näyttelijöitä sekä eri tiimeissä puuhailevia opiskelijoita säntäili edes takaisin.

Suruttomien ensi-ilta koittaa huomenna lauantaina 21.4 klo 16. Näyttelijöiden valtavan panoksen voi nähdä lavalla, mutta musikaalin järjestäminen ei olisi onnistunut myöskään ilman eri tiimeissä olevia opiskelijoita. Yhteensä musikaalin valmisteluun on osallistunut yli 80 henkilöä.

Aliina Mattila ja Oona Muurinen ovat toimineet ohjaajan assistentteina.

Musikaalin koreografioista vastaavat Veera Piispanen ja Suvi Linna. Heidän vastuullaan on ollut suunnitella tanssit, sovittaa askelkuviot biiseihin ja opettaa ne näyttelijöille.

Lavastustiimin tehtävänä on tuoda musikaalin maailma lavalle. Sen täytyy huolehtia, että lava toimii ja vastaa visuaalisesti sitä miltä pitääkin. Tiimiin kuuluvat:

Sonja Huntus
Hanna Kentala
Henna Huhtakangas
Lasarus Blomster
Henna Honkarinta
Vilma Paavola
Salla Harju
Nelli Vedenoja
Eero Hietala

Puvustustiimissä mietittiin aluksi vaatteita yleisellä tasolla: miten erottaa köyhät, rikkaat ja mustalaiset toisistaan. Naisille tulisi hameet. Tiimi huolehtii, että kaikilla on sopiva rooliasu. Tiimin jäsenet kertovat, että sen toimenkuva on ollut mielenkiintoinen ja odotuksista poikkeavakin. Puvustustiimiin kuuluvat:

Iida-Maria Hanhikoski
Amanda Mylläri
Saana Heikkinen
Veera Piri
Marika Korkeasaari
Asta Orava
Suvi-Tuuli Lappi
Janina Kallio

Maskeeraustiimin tehtävänä on ollut suunnitella ja toteuttaa näyttelijöiden maskeeraus alusta alkaen. Tiimiin kuuluvat:

Meri Turja
Aliina Mattila
Aliina Salmela
Alli Haapamäki
Amanda Mylläri
Anna Mäenpää
Eerika Parttimaa
Ella Talja
Johanna Suosalo
Kerttu Kilpi
Piia Pirkola
Reetta Niku
Veera Piri

Tekniikkatiimin tehtävänä on huolehtia bändin ja näyttelijöiden äänentoistosta. Se miksaa biisit, laittaa näyttelijöiden mikrofonit päälle ja pois, huolehtii äänitehosteista sekä kasaa ja purkaa bändikamat. Tekniikkatiimiä ohjaa Janne Torvikoski. Tiimiin kuuluvat:

Anton Paananen
Akseli Sneck
Juho Laajala
Tatu Patana
Markus Lankinen
Onni Haapamäki
Lassi Krank
Veikka Pälvimäki
Fanny Takalo-Mattila

Lisäksi opiskelijoita on ollut muun muassa tiedotustiimissä ottamassa valokuvia ja hoitamassa musikaalin tiedotusta ja markkinointia.

Sponsorihankinnasta suuri kiitos Kaustisen Musiikkilukion Tuki ry:lle. Kiitokset myös lukuisille sponsoreillemme:


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Teksti: Tuomas Annola ja Oona Mansikkamäki

Kuva: Krista Järvelä

SURUTTOMAT – HAASTATTELUVUOROSSA MUSIKAALIN BÄNDI

IMG_1429

Tämän vuoden Kaustisen musiikkilukion musiikkiteatterin esitettäväksi valikoitui Minna Canthin teokseen Työmiehen vaimo perustuva musikaali Suruttomat. Ensi-illan lähestyessä musikaalin bändin kapellimestari Oona Harju, sekä rumpali Veeti Hietala kertovat tuntemuksiaan projektissa mukana olemisesta ja musikaalin musiikista.

Jo kolmatta vuotta kapellimestarin roolia vetävä Harju kertoo, että tänäkin vuonna projektissa mukana oleminen oli enemmänkin itsestäänselvyys.

– Minua kysyttiin johtamaan musikaalin bändiä lukion ensimmäisenä vuonna ja sen jälkeen ollaankin menty saman kaavan mukaan tähän asti, Harju kertoo.

Hietala puolestaan kertoo harkinneensa projektin bändiin osallistumista jo edellisenä vuonna, mutta on tänä vuonna mukana ensimmäistä kertaa. Tänä vuonna tarjoutui sopiva tilaisuus tarttua haasteeseen, jota Hietala ei halunnut jättää käyttämättä.

Musikaalin musiikin tyyliä on kuulemma vaikea määritellä yhteen kategoriaan, kaksikaan ei välttämättä riitä.

– Laidasta laitaan, monipuolista, hyvin arvaamatonta. Yhtään ei tiedä, mitä seuraavaksi tulee ja on oikeasti ollut pakko seurata nuotteja tarkasti, koska seuraavaa sointua ei ole pystynyt ennustaa, niinkuin nykypäivänä monesti muuten pystyy. Iskelmä-kansanmusiikki voisi olla sopiva sana kuvaamaan musiikkia, Harju kertoo.

– Jazzahtavaa iskelmä-kansanmusiikkia, Hietala komppaa.

Bändissä mukana oleminen vaatii paljon. Kapellimestarilla on suuri vastuu bändin johtamisessa, mutta aivan samalla tavalla jokaisella bändin jäsenellä on vastuu harjoitella omat osuudet kappaleista, olla ajoissa paikalla ja osallistua harjoituksiin. Hietalalta mukana oleminen on vaatinut erityisesti luovuutta, sitoutumista ja sopeutumista.

– Musikaalin bändi eroaa esimerkiksi tavallisesta ohjatusta bändistä tai omasta bändistä siten, että ei ole valinnanvapautta päättää, mitä kappaleita haluaa soittaa. On soitettava niitä kappaleita, mitkä musikaaliin kuuluu ja mitä milloinkin on työn alla, huvitti tai ei. Ja kun on lupautunut mukaan, siitä lupauksesta myös pidetään kiinni, eikä voi vain jättäytyä pois jos ei huvitakaan. Mutta onneksi ei ole edes tullut sellaista oloa, ettei huvittaisi mennä treeneihin. Aina on ollut kiva lähteä treenaamaan, Hietala kertoo.

– Kapellimestarina on välillä jopa pelottavan paljon vastuuta. Täytyy tietää, milloin ja missä kohdassa mikäkin kappale alkaa. Ohjaaja ei ole esityksessä lavalla antamassa ohjeita, joten mun täytyy tietää, milloin koko musikaali alkaa, Harju kertoo kapellimestarina olemisen haasteista.

Vaikka projektissa mukana oleminen on vaatinut paljon, on se myös antanut. Harju on huomannut kehittyneensä nuottien lukemisessa valtavasti projektin edetessä. Hietala puolestaan nimeää palkitsevimmaksi sen, miten harjoitusten edetessä alkaa kuulla musikaalin kokonaisuuden päässään.

– Aluksi kaikki oli sellaista säheltämistä, mutta nyt kun alkaa kuulla biisit kokonaisuutena, eikä pätkinä sieltä täältä, kappaleet kuulostaa oikeasti tosi hyviltä! Ja se on mielestäni palkitsevinta, Hietala toteaa.

Molemmat, Hietala ja Harju toteavat myös yhdeksi parhaaksi puoleksi bändin kokoonpanon läheiset välit. Harju kertoo, että välit ovat lähentyneet hurjasti sitten ensimmäisten harjoitusten ja nyt uskaltaa jo paremmin sanoa toiselle, jos joku asia ei toimi.

– On helpompi tehdä töitä kokoonpanolla, jossa kaikki tulevat paremmin kuin hyvin juttuun keskenään ja jossa uskaltaa sanoa mielipiteensä ääneen. Kaiken kaikkiaan meillä on kyllä ihan mahtava porukka, Harju ylistää.

Suruttomat -musikaalin ensi-ilta lauantaina 21.4. klo 16 Kaustisen Kansantaiteenkeskuksessa. Käsikirjoitus Sirkku Peltola, musiikin säveltänyt Matti Puurtinen ja sanoittanut Heikki Salo sekä ohjaajana Aku-Petteri Pahkamäki. Liput 20/10/8e  Lipputoimistosta !

Haastattelu ja teksti: Veera Piri

Kuva: Meri Turja

Suruttomat – haastattelussa musikaalin näyttelijäkolmikko

IMG_2031

Tänä vuonna Kaustisen musiikkilukion musiikkiteatteri esittää Minna Canthin teokseen Työmiehen vaimo perustuvan musikaalin Suruttomat. Musikaali on kertomus työläisnaisen asemasta menneen ajan Suomessa ja rakkaudesta, jolla on kohtalokkaat seuraukset. Ensi-illan lähentyessä musikaalin näyttelijät kertovat fiiliksistään ja projektissa mukana olemisesta.

Johannan roolia näyttelevä Oona Muurinen kertoo, että kaikki musikaalit joissa hän on ollut mukana ovat olleet hauskoja, joten hän päätti lähteä vielä uudestaan mukaan. Viljami Riihimäki sanoo tykkäävänsä esiintymisestä ja laulamisesta, joten viime vuoden musiikkiteatterissa mukana olemisen jälkeen hän päätti lähteä tänäkin vuonna lavalle. Riihimäki nähdään huhtikuun ensi-illassa Riston roolissa. Suvi Linna on musikaalissa nähtävän kolmiodraaman ”kolmas pyörä”, mustalaistyttö Homsantuu. Linna on haaveillut jo pienestä pitäen musikaalissa näyttelemisestä. Hän on käynyt katsomassa musiikkilukion esitykset melkein joka vuosi ja odotti, että olisi tarpeeksi vanha päästäkseen mukaan lavalle.

Riihimäki kertoo Riston hävyttömän luonteen eroavan paljon hänen omastaan, minkä takia rooli tuottaa hiukan vaikeuksia. Linnan vastaus on selvä; omassa roolissa kaikki on haastavaa.

– Homsantuu on jotenkin todella samanlainen kuin minä, mutta toisaalta todella erilainen. Jotkut tietyt kohtaukset vaativat erittäin paljon rohkeutta ja itsevarmuutta, joten ehkä se on tässä roolissa niin hankalaa, Linna pohtii. Muurisen mukaan Johannan roolissa vaikeinta on nuoren naisen käsittelemät vahvat tunteet ja torjutuksi tuleminen.

– Välillä on hankalaa pitää roolissa käsiteltävät tunteet poissa omasta elämästä, Muurinen kertoo roolin vaativuudesta.

Musikaalissa mukana oleminen vaatii paljon, mutta samalla antaa opiskelijoille hyviä kokemuksia ja itsevarmuutta esiintymiseen. Riihimäelle rooli on vaatinut heittäytymistä, josta hän kuitenkin on saanut enemmän rohkeutta esiintymiseen. Projekti vaatii myös sitoutumista ja paljon harjoittelua repliikkien kanssa.

– Kun on aika paljon reploja, niitä pitää harjoitella reippaasti. Harjoituksissa ei sitten paljon passaa unohdella, Riihimäki toteaa.

– Se vaatii erittäin paljon. Se vaatii läsnäoloa, itsenäistä harjoittelua ja sitä, että pitää päästä omaan roolihahmoon sisälle ja omaksua se, Linna kertoo.

Linna tekee tämän vuoden musikaalin koreografiat, joten niiden suunnittelu ja opettaminen ovat vieneet myös paljon aikaa. Kuitenkin musikaali on antanut hänelle lisää itsevarmuutta ja Linna on pystynyt todistamaan itselleen, että hän pystyy tähän.

– Ei voi pyydellä anteeksi sitä, että on olemassa. Jos jatkuvasti olisi silleen ”sori, en mää nyt oikeestaan osaa” niin eihän siitä tulisi mitään. Pakko tavallaan luottaa itseensä, Muurinen kertoo.

Tasa-arvo on yksi musikaalin suurimpia teemoja, ja keskustelu siitä on tärkeää edelleen nykyäänkin. Aihe ei ole Linnan mielestä todellakaan helppo, koska musikaalissa näkyvä naisen surkea asema on ollut todellista entisen ajan Suomessa. Hänen mielestään aihetta olisi helpompi käsitellä, jos se ei olisi totta. Muuriselle aihe herättää välillä suuriakin tunteita.

– Tämmöinenkin asia konkretisoituu ihan eri tavalla, kun joutuu itse kokemaan niitä tunteita ja olemaan siinä [Johanna roolin kautta]. Aika rajuja juttuja, Muurinen kiteyttää.

 

Suruttomat -musikaalin ensi-ilta lauantaina 21.4. klo 16 Kaustisen Kansantaiteenkeskuksessa. Käsikirjoitus Sirkku Peltola, musiikin säveltänyt Matti Puurtinen ja sanoittanut Heikki Salo sekä ohjaajana Aku-Petteri Pahkamäki. Liput 20/10/8e Lipputoimistosta!

 

Haastattelu ja teksti: Sonja Huntus

Kuva: Krista Järvelä

Irina Pienimäki luo kokonaisia omia maailmoja – englannin kielellä

Musiikkilukion 1. vuosikurssin opiskelija Irina Pienimäki on innostunut englannin kielellä kirjoittamisesta.

Alkuvuodesta Irina saavutti menestystä valtakunnallisessa Finnbrit-yhdistyksen vuosittaisessa kirjoituskilpailussa. Kilpailuun osallistui lukiolaisia ympäri Suomea 125 englanninkielisellä esseellä. Irina sijoittui kilpailussa 10 parhaan joukkoon ja voitti kirjapalkinnon.

Sijoitus tuli Irinalle vähän yllätyksenä. ”En edes tiennyt, että olin päässyt 10 parhaan joukkoon, ennen kuin isä kertoi siitä minulle”, Irina kertoo. ”Kirjoitin esseen aika nopeasti ja ehkä siitä tulikin hyvä juuri siksi, että en stressannut sitä liikaa”, hän pohtii.

Aihevaihtoehtoja oli kilpailussa viisi. Irina vastasi tehtävään, jossa piti pohtia jotakin elämän muuttanutta asiaa. Hän otti esseeseen luovan ja ennakko-odotukset rikkovan näkökulman, mikä hänen mukaansa saattoi olla yksi syy menestykseen. ”Kirjoitin erilaisen, tunnepohjaisen ja ekspressiivisen tekstin”, hän kertoo.

Epäilemättä harjoittelu ja ahkera englannin kielen käyttäminen ovat myös syynä kilpailussa onnistumiseen. Irina on kirjoittanut englanniksi säännöllisesti neljän vuoden ajan. ”Kirjoitan tarinoita, joissa on itse kehittämiäni henkilöhahmoja ja kokonaisia omia maailmoja.” ”Sekä realistisia että fantasiastooreja”, hän kertoo. Irinaa kuunnellessa herää heti kiinnostus hänen kirjoittamiinsa luoviin kertomuksiin. Toistaiseksi hän ei ole kuitenkaan julkaissut juttuja, vaan jakaa niitä ainoastaan muutamille kavereille.

Irina haaveilee tulevaisuudessa kirjailijanurasta – englannin kielellä tietenkin. ”Lukiossa haluan panostaa erityisesti englantiin ja historiaan”, hän kertoo. ”Mitä tahansa teenkin tulevaisuudessa, englannin kieli on varmasti osa sitä.” Lukion jälkeen Irina aikoo pyrkiä yliopistoon opiskelemaan englantia.

Oona Muurisen diplomikonsertti – Mielenmaisemia ja biisejä negatiiviisille ihmisille

Torstaina 8. helmikuuta musiikkilukion sali täyttyi opiskelijoista ja opettajista kuuntelemaan musiikkia yhdeltä koulun säveltäjistä, Oona Muuriselta. Luvassa oli neljän kappaleen konsertti abiturientin musiikkidiplomia varten. Konsertissa kuultiin yksi instrumentaalikappale, kaksi bändille sovitettua kappaletta sekä yksi pianolla säestetty kappale. Mukana soittamassa ja laulamassa oli 2. ja 3. vuosikurssin opiskelijoita.

Idea järjestää konsertti lähti Muurisen halusta tehdä tekemästään musiikista konkreettista. Myös muiden oppilaiden tekemät konsertit olivat innoittaneet järjestämään oman konsertin. Itsessään konsertin järjestäminen ei vaatinut paljoa työtä, varsinkin kun musiikinopettajat olivat apuna. Muurinen kertoo, ettei tee biisejä konserttia varten vaan oman itsensä takia.

Ensimmäisenä konsertissa kuultiin pianolle ja sellolle sovitettu kappale Lasinsirpaleita lattialla – olenko se minä?. Kappaleen esittivät Amanda Mylläri, sello, ja Sofia Sulkakoski, piano. Muurisen mukaan se kuvastaa melankolista mielenmaisemaa, jonka voi huomata kappaleen nimestäkin. Hänelle kappale merkitsee oman huonon olon purkamista ja sen olon pukemista musiikiksi. 

“Vaikka en kirjoitakaan klassista musiikkia tiesin, että tämän kappaleen kuului mennä näin” Muurinen kertoo.

Konsertin toisena kappaleena kuultu bändille sovitettu I ran on Muurisen mukaan biisi itsensä hyväksymisestä ja omien unelmien jahtaamisesta sekä siitä, ettei saa luovuttaa riippumatta siitä mitä tulee eteen. Kappaleen esittivät Muurisen lukioajan ohjattu bändi.

Seuraava kappale Soft Air kuultiin myös bändille sovitettuna. Muurinen kertoo biisin olevan oodi negatiivisille ihmisille. Hän sanoo olevansa kyllästynyt omaan kuin muiden ihmisten negatiivisuuteen, jonka kautta kappale syntyi. Kyseinen kappale on myös toivomus siitä, että hän kuin muutkin voisivat keventää itseään ja ajatuksiaan.

Viimeisenä kuultu kappale oli herkkä pianolla säestetty ja konsertin ainut suomeksi kirjoitettu bíisi, Tiialle. Muurinen sävelsi kappaleen ystävänsä muistolle. Biisi kertoo läheisen menettämisen tunteesta, ja salissa vuodatettujen kyynelten perusteella kappale välitti kyseisen tunteen täydellisesti.

Lauluntekijä sai raikuvat aplodit kun lukiolaiset nousivat ylös taputtamaan konsertin lopuksi. Muurinen sanoo yleisön reaktion tuntuneen hyvältä, mutta samalla hämmentävältä.

“En ole esittänyt biisejäni ikinä missään, enkä edes säestänyt itseäni pianolla ennen. Konsertti oli minulle suuri riman ylitys. Kaiken jännityksen jälkeen oli ihanaa nähdä miten ihmiset reagoivat”.
Jatkossa Muurinen aikoo tehdä lisää musiikkia hänelle tärkeistä aiheista.
“En halua menettää omaa juttuani. Mielestäni näen hyvin selvästi mitä haluan tehdä. Haluan säveltää musiikkia omalla tyylillä ja myös pysyä siinä.”

 

Käy myös kuuntelemassa Oonan kappale Lonely Riders Lost But Free tästä! 

Haastattelu ja teksti: Sonja Huntus

Musiikkilukion ilta – taitoa ja luovuutta

Kaustisen kamarimusiikkiviikko järjestetään jo neljättäkymmenettä kertaa. Musiikkilukio on saanut kunnian esittää kamarimusiikkiviikon ensimmäisen konsertin avauspäivänä pe 26.1 klo 19.00. Konsertti on Kansantaiteenkeskuksen jylhässä ja vakuuttavassa Kaustinen-salissa (Jyväskyläntie 3, Kaustinen).

Musiikkilukion opiskelijat esittävät upeaa musiikkia erilaisissa kokoonpanoissa. Mukana ovat suuret kokoonpanot, kuten musiikkilukion kamariorkesteri ja kuoro, sekä pienempiä kokoonpanoja. Eri tyylilajit ovat kattavasti edustettuina – musiikkia kuullaan Bachista folkrockiin, kansanmusiikkia unohtamatta. Lauluyhtye esittää kevyempää musiikkia. Akustiset kokoonpanot ovat konsertissa tärkeässä roolissa. Ohjelman on koonnut musiikin lehtori Markus Luomala.

Lukion omat säveltäjät konsertin keskiössä

Musiikkilukiossa panostetaan opiskelijoiden ohjaukseen ja heidän luovuuttaan tuetaan vahvasti. Sävellystä ja sovitusta voi opiskella lukiossa omana oppiaineenaan. Ohjaajina toimivat Ville Ojanen, Mika Jämsä ja Markus Luomala, mutta säveltäminen ja luova musiikin tekeminen on integroitu lähes kaikkiin musiikin kursseihin.  Kamarimusiikkiviikon konsertissa kuullaan perinteisesti useita opiskelijoiden omia sävellyksiä, jotka esitetään yleisölle ensimmäistä kertaa. 

Esimerkiksi Janina Suihkola ja Malla Saarimäki ovat säveltäneet yhteisvoimin perjantain konserttiin teoksen nimeltä “Usva”. Sävellys on tehty pianolle ja haitarille, joita tytöt soittavat. He kertovat halunneensa tehdä yhdessä sävellyksen, joten Malla aloitti kirjoittamaan sointukiertoja ja melodiaa pianolle ja Janina haitarille. He yhdistivät omat sävellyksensä sopiviksi, josta pienin askelin syntyi teos, joka melodiallaan ja tunnelmallaan kuvastaa tytöille luontoa. He halusivat saada sen näkymään myös teoksen nimessä, joten teos sai nimen “Usva”. Yksi konsertin säveltäjistä on Oona Harju, joka on kirjoittanut teoksen nimeltä “Häävalssi”. Kosketinsoittajana Oona säveltää musiikkia pianolla ja sovittaa sitten muille soittimille. “Häävalssi” syntyi viime kesänä ja oli alun perin sovitettu pianolle ja viululle. Nyt teos on sovitettu orkesterille ja on samalla osa Oonan musiikkidiplomia.

image1

Janina haluaisi tulevaisuudessa ryhtyä ammattimuusikoksi, kun taas Mallan tavoitteena on musiikinopettajan koulutus. Malla kertoo kuitenkin, että jos hän pääsee opiskelemaan lääketiedettä, musiikki jää hyväksi harrastukseksi. Oona toivoo, että saisi tulevaisuudessa soittaa ja säveltää monipuolisesti. Yhtenä haaveena olisi musiikinopettajan ammatti ja muusikon ura.

Janina ja Malla lähtevät avoimin mielin kohti kamarimusiikkiviikkoa ja varsinkin konserttia, jossa yleisö saa kuulla heidän sävellyksensä. Heidän mielestä on hienoa päästä esittämään yhteinen sävellys tällaisessa konsertissa. Oona on innoissaan kamarimusiikkiviikosta ja konserteista, vaikka treenejä on ollut paljon. Kiireestä huolimatta Oonallakin on hyvät fiilikset.

Liput perjantain konserttiin 15e/10e. Konsertissa on väliaika. Sydämellisesti tervetuloa viihtymään!

Haastattelussa Stonefoot – elämänmakuisia sanoituksia ja tyynysota-stoneria musiikkilukiosta

Pajala Dayhome2

Kaustisen musiikkilukiossa bändien perustaminen ei ole erikoista, mutta tällä hetkellä omaa musiikkia tekeviä bändejä on ainoastaan yksi: Stonefoot. Haastattelimme Stonefootin jäseniä ja selvitimme, mistä kaikki sai alkunsa ja miten biisit valmistuvat treenikämpästä musiikkilukion bändi-iltoihin ja tulevalle levylle.

Stonefoot on musiikkilukiolaisten perustama bändi, jonka jäseniä ovat 2. vuosikurssin opiskelijat Aatos Vesala, Anton Paananen, Veikka Pälvimäki sekä 3. vuosikurssin opiskelija Tuisku Nivala. Bändi sai alkunsa tämän vuoden kevät-talvella.

– Kävelimme kauppaan Tuiskun ja Antonin kanssa kun ehdotin, että perustaisimme stoner-bändin nimeltään Pajala Dayhome. Nimi pysyi, mutta emme päätyneet soittamaan stoneria, bändin kitaristi Aatos Vesala muistelee.

Veikka Pälvimäki päätyi Stonefootin rumpaliksi aika yllättävällä tavalla.

– Olimme Aatoksen kanssa kämppiksiä. Yhtenä päivänä hän laittoi minulle WhatsAppissa viestiä, että haluaisinko tulla soittamaan 90-luvun grunge-metal-stoner rock-bändiin, johon vastasin totta ihmeessä. Näin minä tähän sotkeuduin.

Covereista kohti omaa musiikkia

Ensimmäinen esiintyminen oli musiikkilukion bändi-illassa, jolloin Stonefoot, aiemmin tunnettu nimellä Pajala Dayhome, veti vielä coverbiisejä muun muassa Alice in Chainsilta ja Nirvanalta. Pian Vesala ja bändin laulaja-kitaristi Tuisku Nivala alkoivat kirjoittamaan omaa musiikkia bändille.

– Tosiaan se lähti siitä, että Aatoksella oli mielessä kitarariffi jota soittelimme. Siitä syntyi ensimmäinen oma biisimme, Lullaby for hangover, Nivala kertoo.

Stonefoot keikkaili lukion bändi-illoissa ja ensimmäinen oma biisi esitettiin viime kevään hevi-illassa. Bändi sai paljon huomiota musiikkilukiolaisten keskuudessa tyylistään ja kovasta asenteesta. Musiikin tyylistä kysyttäessä jäsenet pohtivat musiikin olevan raskasta ja riffivetoista.

– ”Jytä” on hyvä sana kuvailemaan musiikkiamme, toteaa Pälvimäki.

– Tämmöistä tyynysota-stoneria, Vesala naurahtaa.

Vaikutteista kysyttäessä bändin mieleen juolahtaa esimerkiksi Alice in Chains, Royal Blood ja Nirvana sekä Paanasen vitsillä heitetty Spice Girls.

Stonefoot on äänittänyt studiolla jo muutaman kerran tulevaa albumiaan varten. Biisien tekeminen on suurimmalta osin Nivalan ja Vesalan käsialaa. Muut jäsenet täydentävät kokonaisuuden yhdessä jammaillessa.

– Lähinnä tähän mennessä ollut niin, että minä ja Tuisku ideoimme joko yksin tai yhdessä. Se vähän vaihtelee, että kuka tekee mitäkin. Tuisku tai minä kirjoitamme lyriikat, mieluiten Tuisku. Yleensä jommalla kummalla on joku idea biisin suhteen, josta lähdemme työstämään yhdessä soittelemalla. Näin biisit saavat muotonsa, Vesala selittää biisien synnystä.

– Treeneissä jammailemalla muut katsovat oman tonttinsa, Nivala lisää.

– Rakentavia kehitysideoita tulee kaikilta, Paananen ja Pälvimäki toteavat.

IMG_0588

Universaalia rakkautta ja elämänmakuisia sanoituksia

Stonefootin jäsenet naurahtavat, kun toimitus kysyy heiltä biisien sanomasta. Bändin biisi Hypernova kertoo Paanasen mukaan universaalista rakkaudesta. Nivala on kirjoittanut Stonefootille yhden filosofisenkin biisin, jossa hän omien sanojensa mukaan kyseenalaistaa kaiken. Nivala uskoo, että jokainen pystyy löytämään omanlaista viestiä biiseistä.

– On rakkautta, ”mä tapan teidät kaikki” -meininkiä… Yleinen sanoma on varmaan semmoinen ”elämän sietämätön keveys”, Pälvimäki naurahtaa.

– Snotefoot kirjoittaa elämänmakuisia ja -kuuloisia lauluja, Vesala vitsailee.

Nivalan ideat sanoituksiin syntyvät milloin mistäkin. Hän kertoo, että joskus on enemmän hengellisempi fiilis ja jotain, mitä haluaa sanoa. Joskus ne vain tulevat mistä tulevat.

Tulevaisuus festarilavoilla?

Stonefoot ei turhaan huolehdi huomisesta. On kuitenkin selvää, että bändin tulevaisuuden suunnitelmat ovat suuremmat kuin lukion lavoille jääminen. Vesala sanoo, ettei hänellä ole tarkkaa visiota bändin tulevaisuudesta. Tärkein asia hänelle on musiikin tekeminen ja mahdollisuus soittaa keikoilla.

– Olemme täällä rakkaudesta lajiin. Musiikin takiahan tätä hommaa tehdään, Pälvimäki sanoo.

Nivala kertoo bändin halunneen vaihtaa itselleen vakavemman nimen kuin Pajala Dayhome, joten Stonefootin tulevaisuus on selvästi suuntaamassa ”koulubändin” leimasta pidemmälle. Bändin mielestä realistisin suunnitelma tässä vaiheessa olisi saada tuleva levy valmiiksi ja edetä sen mukaan, mitä eteen tulee. Kuitenkin seuraavan kesän haaveissa olisi festarikeikka. Heidän mielestään se olisi yksi saavutettava maali, johon olisi hienoa päästä.

Stonefoot toivoo heidän musiikkinsa leviävän muuallekin kuin lukiolaisten korviin. Vesala taas toivoo, että biisit saataisiin soimaan muuallakin kuin keikoilla.

– Olisi tosi siistiä tehdä musiikkia, josta ihmiset tykkäisivät, hän sanoo.

– Sehän se hienoin meriitti muusikolle on, että jollekin se oma musiikki on tärkeää tai sitä haluaa kuunnella. Se on varmaan se suurin merkitys, Pälvimäki kiteyttää.

 

Stonefootin ensimmäinen levy julkaistaan tammi-helmikuussa 2018.

 

Teksti: Sonja Huntus

Kuvat: Meri Turja

TAITEIDEN YÖ 2017

rasseteers

27.10.2017 järjestettiin taas Taiteiden yö – vuoden yksi odotetuimmista tapahtumista. Illan esitykset aloitti Kaustisen musiikkilukion kuoro. Siitä jatkoi orkesteri, minkä jälkeen opiskelijoiden omat sekä ohjatut esitykset alkoivat. Illan aikana kuultiin lukuisia mahtavia esityksiä, kuten esimerkiksi Queenia, kansanmusiikkia, Totoa, sekä omaakin tuotantoa!

Kaustisen musiikkilukion tiedotustiimin Viljami Riihimäki ja Veeti Hietala haastattelivat Taiteiden yössä paria paikallaolijaa. Haastattelut tehtiin noin puolessa välissä taiteiden yötä, joten heillä oli jo esimakua esityksistä. Haastateltavilta muun muassa kysyttiin, minkä kappaleen he itse tahtoisivat esittää, jos joutuisivat lavalle.

img_0403.jpg

Entinen musiikkilukiolainen Iiro Kurunsaari kertoi pitävänsä paljon taiteiden yöstä. Hän odotti taiteiden yöltä hyvää musiikkia ja letkeää seuraa, mitä tietysti löytyi ja on aina löytynyt! Hän olisi esittänyt lavalle joutuessaan Spice Girls-yhtyeen Wannaben.

Kahvipöydässä kahvia nautiskellessaan Erkki Heusala kehui, että taiteiden yö on monipuolinen ja erikoinen tapahtuma, jossa on mahtavia esityksiä ja oikeanlainen fiilis. Hänellä oli jo kokemusta taiteiden yöstä, sillä hänen tyttärensä esiintyi siellä tänäkin vuonna. Hän kertoi olevansa itse laulumiehiä, mutta ei olisi kuulemma enää mennyt esiintymään, mutta 40 vuotta sitten olisi milloin vain laulanut tangoa.

Näyttökuva 2017-11-03 kello 14.44.36

Taiteiden yön jälkeen haastattelimme vielä Kaustisen musiikkilukion toisen vuosikurssin Amanda Mylläriä. Häntä jäi hiukan harmittamaan, kun ei omilta esityksiltään ehtinyt juuri muiden esiintymisiä katsella. Hän kuitenkin tykkäsi esiintyä paljon ja kertoi illan olleen hyvin tapahtumarikas. ”Esitykset menivät paremmin mitä odotin, joten odotukset täyttyivät kyllä”, hän sanoi. Hänellä oli mielessänsä pari biisiä, jotka hän vielä olisi halunnut tänä vuonna esittää. ”Mutta ne ehtii kyllä vetää ensi vuonna”, hän totesi.

 

Teksti: Veeti Hietala ja Viljami Riihimäki

Kuvat: Oona Harju ja Meri Turja