joomla social share plugin

FINL0001  sweden  russia

frlarge
  german  unionjack300

Kaustisen musiikkilukion rehtori Taina Lehtonen vieraili tiistaina 4.4. eduskunnassa sivistysvaliokunnan kutsuttuna asiantuntijana. Sivistysvaliokunta käsittelee parhaillaan lakiehdotusta lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksen muuttamisesta. Asia koskee erityisesti erityislukioiden rahoitusta.

Lehtosen mukaan sivistysvaliokunnassa ei kyseenalaisteta erityislukioiden asemaa, vaan ne nähdään jatkossakin osana suomalaista koulutusjärjestelmää.

Lakiehdotuksen mukaan kaikille erityisen koulutustehtävän lukiokoulutuksen järjestäjälle myönnetään jatkossa lisärahoitus laissa säädetyn painokertoimen mukaisesti. Tällä hetkellä kaikille erityisen tehtävän lukioille ei ole jaettu lisärahoitusta. Kaustisen musiikkilukio on yksi ensimmäisistä erikoislukioista Suomessa, ja se on saanut lisärahoitusta koko toimintansa ajan.

– Rahoituslain uudistuessa opetuksen järjestämistä joudutaan kehittämään entistä enemmän, Lehtonen toteaa.

Lakiehdotuksen mukaan erikoislukiot voisivat jatkossa hakea myös erillistä rahoitusta valtakunnallisen kehittämistehtävän toteuttamiseen. Lehtosen mielestä tämä on Kaustisen musiikkilukiolle luonteva ja mielenkiintoinen suunta.

Kaustisen musiikkilukio on Suomen ainoa maaseudulla toimiva musiikkiin erikoistunut lukio. 



Kaustisen musiikkilukio


Meerbuschintie 1

69600 KAUSTINEN
Sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Rehtori, kouluneuvos
Taina Lehtonen
Sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Puhelin: 040 556 1783
Tainan blogi

Koulusihteeri
Ira Korkala
Sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Puhelin: 050 316 4420

Opettajainhuone

Puhelin: 040 652 7457

 

heinäkuu 2017
M T K T P L S
1 2
3 4 5 6 7 8 9
10 11 12 13 14 15 16
17 18 19 20 21 22 23
24 25 26 27 28 29 30
31

ekirja

 oppimista